Suomen Pekingesikerho ry – Finska Pekingeserklubben rf SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: lauantai 23.3.2013 erikoisnäyttelyn jälkeen, noin klo 15.00 alkaen Paikka: Musti ja Mirri Areena, Kauppapaikka Birger Väliköntie 4 A, 70700, Kuopio (Erikoisnäyttely-paikka) ESITYSLISTA Kokouksen avaus Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden sekä osanottajien ja äänimäärien toteaminen Kahden pöytäkirjantarkastajan sekä ääntenlaskijoiden valitseminen Vuosikertomuksien, tilinpäätöksen ja toiminnantarkastajien lausunnon esittely Vuosikertomuksien hyväksyminen, tilinpäätöksen vahvistaminen sekä päättäminen tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle [ Read More ]
Perinteinen Ulkomuototuomarit ry:n koulutusnäyttely koulutustapahtumineen järjestetään helmikuussa FCI-ryhmälle 9. Näyttely pidetään 17.2. Jyväskylän Paviljongissa. Näyttely toimii myös koulutustapahtumana. Koulutusnäyttelyviikonloput koulutuksineen ovat osoittautuneet erittäin hyödyllisiksi ja antoisiksi. Osallistuvat tuomarit hyötyvät monipuolisesta viikonlopusta monine rotuineen, he pääsevät tarkastelemaan esimerkiksi sukulaisrotuja rinnatusten. Meiltä rotujärjestönä säästyy vaiva järjestää ko. tilaisuudet itse. Sunnuntaina on myös tarkoitus järjestää arvostelu- ja näyttökoe. Kannustamme kaikkia peke-harrastajia osallistumaan tähän koulutusnäyttelyyn aktiivisesti. Sunnuntaina kaivataan sekä tietysti näyttelyyn osallistujia, mutta myös [ Read More ]
Ja olet ajan tasalla! Meillä on jo 195 tykkääjää – tykkää sinäkin!
THE ANNUAL SPECIALTY OF PEKINGESE CLUB OF FINLAND is this year arranged in Kuopio (in the middle part of Finland, with good traffic connections and airport). Judge is the world-renowned all-rounder and friend of the Pekingese, Mr Kari Järvinen. The Specialty is a Championship show, where CACs are handed. If you’re interested to participate and live abroad, you can ask for more information from Minna Ikäheimo emailing minnaika @ [ Read More ]
Pian ilmestyvät Pe-Ke -lehti ja vuosikirja 2011. Vuosikirjaan kaivataan yhä CIB ja FI MVA- kuvia. Lähetä kuvat mielellään min. 500 kt osoitteeseen toimitus@pekingesikerho.com tai postitse Jaana Ikäheimo, Ilmarisentie 18 C 24, 70500 Kuopio. Muista peke-ystäviä tervehdyksin joululehdessä! Joululehden materiaali pyydetään toimittamaan 15.11. mennessä yllä mainittuun osoitteeseen.
Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry muistuttaa 3.7.2012 julkaisemassaan tiedotteessa, että lomalla lemmikki saattaa altistua monille vaaroille. Onneksi riskitilanteita voidaan ennaltaehkäistä yksinkertaisin toimenpitein. Ulkomaille matkustavat voivat tutustua lemmikkien maakohtaisiin tuonti- ja vientivaatimuksiin Eviran sivuilla. Koiraa ei saa jättää autoon Kesäkuumalla kaikilla lemmikeillä pitää olla tarjolla raikasta vettä ja varjostava suoja, johon eläin pääsee viilentymään. Samat varotoimet koskevat autoilua. Helteisinä päivinä lemmikkejä ei saa jättää edes varjoisaan paikkaan jätettyyn autoon tai asuntoautoon, sillä [ Read More ]
Vuosikokous pidettiin 23.3.2012 Vihdissä. * Uusiksi hallituksen jäseniksi (varajäsenet) valittiin Sari Ahonen ja Arja Vesanto-Vuori * Jalostustoimikuntaan valittiin uudestaan Kati Kuula * Pentulista avattiin kaikille jäsenten pennuille. Listalla on eritelty pentueet, joiden vanhemmat täyttävät jalostussuositukset ja pentueet, joiden vanhemmat eivät täytä jalostussuosituksia * Jäsenmaksut vuodelle 2013 päätettiin pitää muutoin ennallaan, paitsi ulkomaalaisen jäsenen jäsenmaksuun pieni korotus * Palkittiin vuoden peket, ks. etusivun uutiset * Hallitus tiedottaa: Pe-Ke-lehden päätoimittajana jatkaa Jaana [ Read More ]
Vuoden narttu Ch Utopian Silvia The Queen & vuoden peke Ch Fluffy Cloud Solar Child Vuoden peke – Top Pekingese 2011 Ch Fluffy Cloud Solar Child om. Ulla-Maija Kuula, Ingermaninkylä & Kati Kuula, Helsinki Vuoden narttu – Top Bitch 2011 Ch Utopian Silvia The Queen om. Kati Kuula, Helsinki Vuoden veteraani – Top Veteran 2011 Ch Backlee Bahama Mama om. Kirsti Lempinen, Tervakoski [ Read More ]


















